Dean Torrence: Surf City-The Jan & Dean Story

Dean ei varmasti ole käyttänyt haamukirjoittajaa, eikä faktantarkastajaa kirjaansa kirjoittaessaan. Surf Citya lukiessa tulee mieleen, että onko tämä joku "etsi viisi virhettä" tehtävä. Tosin virheet eivät taida jäädä ihan viiteen. Nimet ja vuosiluvut ovat aika usein väärin. Onkohan Elviksen managerin kutsuminen Generaliksi huumoria?

Kirja on oikein viihdyttävä kertomus kalifornialaisesta elämäntyylistä. Lukijaa ei kovin paljoa raskauteta musiikillisilla yksityiskohdilla, vaan esim. ameriikan jalkapalloilu Elvistä ja Memphis mafiaa vastaan saa pitkän ja yksityiskohtaisen kuvauksen. Tuota palloilulajia tuntematon lukija on kyllä aika pihalla. Samoin yhden kiertueen keikkamanagerin vedätyskuvaus saa sivutolkulla tilaa. Ihan hyvä juttu sinänsä.

Surf Cityn-biisin syntyhistorian Dean kuvaa aika tarkasti. Tiedä sitten, miten hyvin tuo kuvaus paikkansa pitää.

 Minua hieman häiritsi Deanin tapa kertoa hankalista asioista mainitsematta ns. pahisten nimiä. Levy-yhtiön miehet ovat "suits". Heitä Dean moittii tyhmiksi ja rahanahneiksi pikavoittojen metsästäjiksi. Ja kyllähän moni muukin 60-luvun artisti joutui bisnesmiesten vedättämiksi.

Vaikka kirjan nimi on Jan & Dean Story, niin Jan ei ole pääosassa, tämä kirja kertoo Deanin elämästä.

Mike ja Dean yhteistyö saa melko perusteellisen kuvauksen. Molemmat taitavat olla aika hyvin rahan päälle ymmärtäviä. En tällä kommentilla mitenkään heitä arvostele, totean vain. Minulla on jollain bootlegilla herrojen kaljamainos Be true to your Bud. Ihan hauska.

Jan & Deanin paluu on kiinnostava osuus, en ole siitä paljon lukenut. Janilla oli paha kokaiiniongelma ja aivovaurion aiheuttama äo-lukema 68 (Deanin ilmoittama luku), jotka aiheuttivat hankalia tilanteita kiertueilla. Sotku ratkesi lopulta niin, että Jan meni Deanin pakottamana vieroitukseen ja Deanista tuli pomo ja omistaja ja Janista kuukausipalkallinen laulaja. Näin mentiin vuoteen 2004, jolloin Jan kuoli.

Bob Greenen When We Get to Surf City on hyvä oheislukemisto Deanin kirjalle. Green on lehtimies, joka keikkaili satunnaisesti Janin ja Deanin kanssa 90-luvulla. Green kertoo keikkailusta ehkä paremmin kuin kukaan, joiden juttuja olen lukenut. Erityisesti mieleeni on jäänyt kertomus Janista kuuntelemassa omia biisejään lentokoneessa ja laulamassa siinä samalla mukana, koska hänen oli aina ennen keikkaa opeteltava omien biisiensä sanat uudestaan. Ja hemmo teki sitä yli 20 vuotta!