sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Playback: The Brian Wilson Anthology

Ensin ajattelin käydä albumin läpi biisi kerrallaan, mutta tarkemmin ajateltuna en jaksakaan. Olisin ottanut mukaan lauluja, jos olisin päässyt päättämään, esim. Cryn tilalle Your Imaginationin. Ehkä joku päivä laitan spotifyhin soittolista, joka on mieleisempi.

Run James Runin a-osa menee Buddy Holly-henkisesti A A D E, esikertsissä samat soinnut eri järjestyksessä ja kertsissä doowop-sointukulku siten että kolmantena tulee kakkossointu (Hm) eikä nelosta. Don’t Hurt My Little Sister myös kummittelee juoksevan jampan taustalla. Sanat tässä laulussa ovat kai siksi, että Brianilla olisi jotain laulettavaa. Joe Thomasko lie sanoittaja kun tekijätiedoissa hänet mainitaan. Siis ei mitään kovin filosofista. Ei tuo minua haittaa, Run James Run on suosikkibiisini tämän levyn teoksista. Voi kun olisi tullut tätä tavaraa koko uutuus täyteen, ihan olisi siitä kauan kaivatusta  rock’n’roll- levystä mennyt.

Some Sweet Day on Andy Paleyn kanssa yli 20 vuotta sitten tehty viisu. Torvet raikaa kuin jossain Motownin tyttöbändissä. Paley muistaakseni sanoi jossain haastattelussa, että tämä oli menossa naisen laulettavaksi. Olikohan SSD:n tarkoitus olla jonkun elokuvan soundtrackilla? En muista minkä. Tässä on minun toinen suosikkibiisi ehdottomasti.

H&V ja Surf’s Up ovat luonnollisesti niin hienoja biisejä kuin olla voi, mutta ne tuntuvat olevan väärässä paikassa DX7:n siivittämien kasaribiisien välissä. Mieluummin kuuntelen nämä biisit Smilella.

Let It Shine ei muuten kuulosta kovin kasarilta, siinä on se Lynnen kitara-riffi niin mukava. ELO kyllä tulee soundeista mieleen.

Minulta loppuu järkevä sanottava tästä levystä. Ei Playback huono ole, olisi vain niin lystiä, jos se olisi ollut täynnä uusia hyviä biisejä. No, eihän semmoinen ole mikään antologia.


4 kommenttia:

  1. Olisit vaan jaksanut käydä kaikki kipaleet läpi :-)

    Miken soololevyn cd-versiota edelleen odotellessa, veivataan sitten stereoissa Brianin kokoelmaa.
    Kuten sanoit, että ”H&V ja Surf’s Up ovat luonnollisesti niin hienoja biisejä kuin olla voi, mutta ne tuntuvat olevan väärässä paikassa.” Niin minustakin, ero uusiin sävellyksiin tuntuu usealta valovuodelta. Jos Brianin -88 putkahtanut soolo olisi ollut hänen kautta aikain ensimmäinen levytys ikinä, olisinko hankkinut seuraavan 30 vuoden aikana tehdyt levyt sen jatkoksi - ihan varmasti en.

    Ihan hyvä kokoelma tämä on ja levylle valitut kipaleetkin ovat parhaasta päästä.
    Mutta, yksi on joukosta poissa; South American.
    En ole sellainen expertti, että pystyisin sanomaan onko Imagination levyllä ollut South American biisi hyvin vai huonosti sävelletty ja soitettu, mutta itse pidän siitä kovasti ja olisi ollut huippua, jos olisi päässyt mukaan. Suuremmat voimat ovat kuitenkin päättäneet, että sitä ei tällä kokoelmalla kaivata :-( .

    VastaaPoista
  2. No, ainakin Unleash the Love sai perusteellisemman käsittelyn.
    Minustakin South American on ihan hyvä biisi, parempi kuin Cry.

    VastaaPoista
  3. Playbackiin tämä ei liity mitenkään, mutta kysynpä tässä, kun en muutakaan paikkaa keksi. Lasketaanko Brian Wilson and Friends cd/dvd viralliseksi BW julkaisuksi vai ei?

    Ja tämä seuraava ei liity muuhun kuin, jos on runsaudenpulaa hyvistä BW-aiheisista joululahjaideoista. Jos on kesämökki tyyppiä, niin vuosi sitten tuli myyntiin mukavassa paikassa suht kivaa kortteeria (en tiedä ihan sata varmana onko vielä mennyt kaupaksi, mutta ainahan voi kysellä). Omalta osalta kaatui siihen, että työpaikalta saatavat joulubonukset eivät ihan riitä ostamista varten.

    http://abcnews.go.com/Lifestyle/beach-boys-brian-wilsons-vacation-home-sale-33/story?id=41669537

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. B.W and F on 14/15 Brianin virallisessa soolotuotannossa.

      Minäkin taannoin huomasin tuo asuntoilmoituksen. Katsoin kaikki kuvat, mutta vaimo oli sitä mieltä, ettei talo ole oikein meidän tyylinen ja minä en edes saa joulubonuksia ja lomarahaakin leikattiin, niin joku toinen kerta kaupoille.

      Poista