lauantai 10. maaliskuuta 2018

Jan & Dean Record osa II

Kirjan jälkipuolisko on mielenkiintoisempi kuin alku. Käytän siis jakajana Janin auto-onnettomuutta.

Jan oli ollut vapautettu palveluksesta lääketieteen opintojen vuoksi, mutta elokuvan filmauksissa tapahtuneen junaonnettomuuden vuoksi Jan ei kipseineen oikein kyennyt yliopistolla opiskelemaan kun musiikkiakin piti harrastaa. Jan anoi poissaololuvan yliopistolta aikeenaan palata syksyllä 1966 opintojen pariin. Kutsuntalautakunta kiinnostui heti ja kutsui Janin tapaamiseen, jossa piti selvittämän, mikä on oikea paikka Janille.

Andrew Hickey kirjassaan Californian Music (toivottavasti muistin kirjan nimen oikein) kertoo Janin saaneen palvelukseenastumismääräyksen ja vihapäissään ajaneen harkitun kolarin, jotta vapautuisi armeijasta. Hickey ei tosiaankaan pidä Janista. Mooren mukaan tilanne meni eri tavalla. Jan oli koko edellisen yön studiolla töissä ja meni sieltä suoraan lautakunnan eteen, esitti kaikki todistuksensa yliopistolta ja lääkäreiltä omaan junaonnettomuuteensa liittyen. Lautakunta piti Janin palvelustilanteen ennallaan eli kutsutaan palvelukseen jos hirmu hätä tulee. Eli ei Janilla mitään syytä ollut suunnitella kolaria. Janilla oli samana päivänä bisness-tapaaminen ja sinne ajaessaan (ylinopeutta), hän osui ensin tienreunaan, jolloin takarengas irtosi ja sen jälkeen törmäsi pysäköityyn pick upiin. Auto meni päreiksi.

Minusta näyttäisi siltä, että Jan oli nukkunut liian vähän, eikä auto vain enää pysynyt väsyneen miehen hallinnassa. Typerä vahinko, eikä mikään harkittu surmansyöksy.

Kolarin seurauksena Jan sai pahan aivovamman, oikea puoli halvaantui yms. Puhumaan, lukemaan ja kävelemään piti opetella uudestaan. Oikeakätisestä tuli vasuri. 

Janin toipuminen oli hidasta mutta tuskallista ja turhauttavaa. Sitä paitsi ei hän edes toipunut. Kuntoutusta tietysti oli, vaikka Jan ei olisi aina kovin halukas ollut terapeuteilla käymään.

Aivot on ihmeellinen asia. Jan oli siis siviilissä ihan pihalla, kaikenmaailman siipeilijöiden hyväksikäytettävänä, holhoojasta (isä) huolimatta, mutta studiossa hän oli vielä jollain lailla kykenevä toimimaan. Mies joka ei pystynyt kunnolla puhumaan tai lukemaan, kykeni kirjoittamaan notaatiot koko isolle orkesterille. Kaikki laulustemmat, torvisektion osuudet, rumpunuotit jne., tarkasti nuotitettuina.

Onnettomuuden jälkeen (ja osin ennen) tehty Carnival of Sound on hyvä levy, minun suosikkini duon levyistä. Dean ei ole mukana koko levyllä (ei kiinnostanut), Jan laulaa yhdellä biisillä, joka on nauhoitettu ennen onnettomuutta ja joka on levyn surkein tekele. Mutta muuten siis hyvä levy! Kaverit hoitavat laulamisen, mm. Monkeesin Davy Jones.

Levy-yhtiö ei tykännyt Carnivalista. Se julkaistiin vasta 2012.

Janin ollessa sairaalasssa, Dean otti ohjat käsiinsä ja teki Save for A Rainy Day-lp:n, joka juuttui lakipykäliin ja julkaistiin vasta 1996. Hyvä levy sekin.

Levy-yhtiön kellariin jäi jo ennen onnettomuutta Filet of Soul, joka julkaistiin alkuperäisessä muodossaan viime syksynä (sensuround-versio tuli -60-luvulla ulos). Olen kuunnellut sen yhden kerran ja ymmärrän täysin miksi sitä ei aikoinaan julkaistu: Ihan paska levy! Kyllä minä ymmärrän FoS huumoritavoitteen vaan kun ei naurata. Jos joku sattuu siitä pitämään, niin ei muuta kuin valaisevaa kommmenttia lähettämään!

Vauhtiin päästyäni moitin samantien Janin soolon ysäriltä, Second Wave- merkkisen tuotteen. Lähinnä sen vuoksi, että jopa tuottaja vihjaisi vahvasti, että "elä hyvä mies ala räppäämään" , mutta ei tehonnut: pariin biisiin pitä äännellä jotain rapin tapaista. Alan miesten höpinääkään en jaksa kuunnella, mutta kun sitä tekee joku, joka ei osaa...

Moore siirtyy 1960 -luvusta päästyään vähän eri ilmaisuun. Kirja muuttuu enemmän elämäkerran kaltaiseksi ja siten sujuvammaksi luettavaksi. Koko loppupätkä on oikein mielenkiintoinen. Dean kirjoitti omassa kirjassaan samoista ajoista ja Bob Greenin kirja When We Get to Surf City myös kertoo Jan & Deanin yhteenpaluun jälkeisestä kiertue-elämästä. Greenin kirja on muuten yksi parhaista musiikkikirjoista, joita olen lukenut. Greenin kuvaus Janista lentokoneessa kuulokkeet korvissa opettelemassa omien biisiensä (joka keikalle esitettyjen) sanoja, on aika hyytävää. Käy sääliksi ja samalla herää kunnioitus mieheen, joka jaksaa yrittää.

Mikä yhdistää seuraavia miehiä: John Cowsill, Chris Farmer, Gary Griffin, Randell Kirsch ja Phil Bardowell? No, kaikki soittivat Jan&Dean- taustabändissä ennen siirtymistään Beach Boysien leipiin. Cowsill on edelleen Boysien rumpali, Griffin on Brian Wilsonilla töissä ja Kirsch tekee (vai teki jo?) paluun Boysien
bassoon, koska Brian Eichenberger jää enempi koti-isän töihin. Janin ja Deanin bändistä kehittyi Janin kuoleman jälkeen Surf City All Stars, jonka keulassa Dean, Al Jardine ja David Marks ajoittain esiintyvät.

Jan kuoli sydänkohtaukseen vuonna 2004. Hänen kuntonsa oli ollut aika huono jo vuosia. Elvismäiset ruokatottumukset kymmenien vuosien ajan tekivät lopulta tehtävänsä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti