perjantai 1. toukokuuta 2020

Mike Love: This Too Shall Pass

Mike järjesti meille pienen vappuyllärin ja julkaisi digisinglen parantamaan koronan kalvamaa maailmaa. Biisi on ihan tuore, Miken oma sävellys/sanoitus. Biisi on nauhoitettu siellä sun täällä, soittajat erikseen ja Scott Totten on tuottanut ja hionut biisin valmiiksi. Tuotot menevät jonkun amerikkalaisen ruoanjakelusäätiön hyväksi.

TTSP on aika perusrokettirolli, kolmella soinnulla mennään paitsi säkeistön lopussa kun kööri tulee mukaan laulamaan fun fun fun in the sun. Siinä on joku muukin sointu, joka minun pitäisi kyllä tietää vaan en saanut kiinni. As-duurissa kuitenkin mennään. Kuten tuosta lyriikkalainauksesta voi päätellä, Mike (taas) lainaa itseään. Muuten sanat käsittelevät sitä, että kyllä tästä vielä noustaan.

Biisin rakenne taitaa olla AABA, kertsi on siinä A:n lopussa, eikä varsinaisesti erikseen tai miten lie?
No, eipä juututa musiikinteoriaan. Scott laulaa Miken kanssa toisessa säkeistössä stemmaa, Christian B-osassa. Scott soittaa slide-soolon. Niitä ei hirveästi BB-tapaisissa biiseissä olekaan.

Tulee mieleen Alin bonusbiisi vuosien takaa, jossa Al lauleskeli Kalifornian sähkökatkoista. Mike vetää pidemmän korren laadussa ja kiinnostavuudessa. Jos Mikelta irtoaa biisi näin nopsasti, kannattaisi nyt jatkaa tätä. Keikkatauon aikana voisi tehdä kokonaisen levyn uusista lauluista. Miken julkaisutahti on viime vuodet ollut hyvällä tolalla, ei tunnu ikä painavan. Nytkin laulusuoritus on täysin kelvollinen.

Videolla rummuissa on muuten... Stamos, kyllä, taas. Nyt hän enimmäkseen keskittyy soittamiseen, eikä itsetehostukseen. Ilmeisesti oikeasti rummut on soittanut Scott. Missähän Cowsill on?

2 kommenttia:

  1. Ps. Ps.Pohdin asiaa ja arvelin, että Mike on käyttänyt capoa tai sitten kitarani on epävireessä. As ei ole eka sävellaji, mikä kitaristin mieleen tulee. Tarkistin ja kitarani vire oli tosiaan pudonnut puoli sävelaskelta. A on siis oikea sävellaji. Ja se sointu, jota en ensin tavoittanut onkin kaksi sointua, C ja G. Hmm, ihan ovela modulaatio tai ei ainakaan se yleisin tässä kontekstissa.

    VastaaPoista
  2. Joo, sehän on sun sun sun here it comes. Georgelta pöllitty!

    VastaaPoista