maanantai 11. tammikuuta 2021

1970

Youtubeen viralliselle Beach Boys tilille ilmestyi otsikon mukainen kokoelma live-esityksiä kyseiseltä vuodelta. Yhteensä raitoja introineen on 74. Osa esityksistä on aika kelvollista äänenlaadultaan, osa aivan kelvotonta kuraa. Minusta kaikkein kiinnostavin on medley, johon on ympätty Warmth, D W Baby, Wonder, S Girl ja Room. En ole moista aiemmin kuullut. Äänitykset ovat peräisin Montereyn festarilta, kaikenmaailman tv-esiintymisistä ja keikoilta sieltä täältä. Osa tuntuu tutuilta, luultavasti niitä löytyy jostain arkistojeni kätköistä. 

Vähän on tuskaista kuunnella kun mainosta pukkaa joka väliin. Pitäis olla premium. Sekään ei auttaisi siihen, että mainoksia on myös biisien perässä, siis ihan upotettuna, eikä vain youtuben omia. Jos joku nyt innostuu, niin Qobuz myy koko paketin edulliseen 192 euron hintaan. Smile -boxin sai pienemmällä rahalla. Joku siis yrittää rahastaa ja rankasti. Kyse on kuitenkin ladattavasta tiedostosta, jossa on mainoksia biisien seassa! Kannatuksen vuoksi olisin valmis maksamaan n. 30 euroa, on tässä paketissa kuitenkin hyviä biisejä. Live In London on settilistansa puolesta lähinnä tätä.

Niin, että mikä ihme tämä äänitekasa oikein on? EH foorumilla spekuloidaan aiheesta ja tämänhetkinen lopputulema on, että kyseessä on mahdollisesti jonkun keräilijän kokoelma, joka on nyt pukattu ulos, koska tekijänoikeuksien 50 vuotta meni umpeen viikkoa aiemmin. Näistä esityksistä tuli siis vapaata riistaa. Eivät ole virallisia, mutta jotensakin laillisia kuitenkin. Se, että nämä ilmestyivät virallisella kanavalla, epäillään jonkun automatiikan aikaansaannokseksi. En tajua näitä juttuja. Amazonilta ja Spotifysta löytyy vastaavanlaisia eri artisteilta. Saakohan artisti mitään korvausta?

Koronatilanne voi vielä aiheuttaa sen, ettei kesän Albert Hall-keikat toteudu. Jos ne siirtyvät vuodella, niin mitenköhän 80-kymppiset jaksavat esiintyä? Vai haittaa vuosi sinne tänne mitään. Mike ainakin tuntuu vielä hyvävoimaiselta. Juhlakiertueesta (60v.) ei ole kuulunut mitään. Miten olisi yksi keikka Hawaii 25:n tyyliin?

2 kommenttia:

  1. 1970 live-pläjäys on nyt saatavilla Euroopan Amazoneista hintaan 95€ - diginä siis. Tyyris hinta edelleen ton tason äänitteistä.
    Jos ostaja on satunnainen BB-musiikin hankkija, niin pettyy varmasti ja raskaasti.

    VastaaPoista
  2. Kuuntelin Spotifysta. En ehkä kuuntele toista kertaa, ainakaan kokonaan.

    VastaaPoista