Olen kuunnellut levyn kahdesti, joten voi olla, että muutan mieleni vielä joskus. Tässä tulee ensihuomioita ja tajunnanvirtsaa. Koska minulla ei ole vielä fyysistä levyä, tekijätietoja yms. sellaista en käsittele. Tästä lähtee:
All The Love In Paris
Hienot harmoniat, Miken laulu toimii. Don't Worry Baby- tyyppinen falsetti raikaa taustalla. Ihan kelpo aloitus levylle. Tosin loungefonisoolo on yäk!
Getcha Back
Mike on autotunetettu ihan tärviölle. Sanoitus on mennyt osin uusiksi. Alkuperäinen on parempi.
Daybreak Over The Ocean
Ei ole sama versio kuin TWTGMTR:llä. Pidän tästä versiosta enemmän. Tunnelma on verkkaisen rauhallinen. Taustaköörissä on nainen, olisiko Miken tytär? Kertsin lopussa falsetti tulee hienosti Miken äänen päälle. Lopussa Mike pääsee bassodoowoppaamaan. Tämän levyn parhaasta päästä.
I Don't Wanna Know
Nyt mennään rhythm bluesin puolelle genren kitaroineen ja torvineen. Ei huono vaan ei kyllä yllätä, jotain jää puuttumaan.
Too Cruel
Alkaa lupaavasti, mutta en ole ihan varma kertsin rekkakompista. A-osa on ok, eri säkeistöihin on sovitettu pientä vaihtelua. Ehkä tähän tottuu.
Crescent Moon
Kuuballadi, jossa on joululauluriffi. Kuinkahan mones biisi tämä on jossa on euroviisunosto? Mike taitaa tykätä niistä.
Cool Head, Warm Heart
Hieno stemmalauluintro. Tempo on nopeampi kuin aiemmin julkaistussa versiossa. Taas tuo kaamea loungefoni ilmestyy fiilistä pilaamaan. Kaikesta huolimatta hyvä biisi.
Pisces Brothers
Tämäkin on uusi versio. Alkuperäisen stemmat olivat paremmat, pojat hoitaa homman paremmin keskenään ilman naisvahvistusta. Jää kuitenkin plussan puolelle.
Unleash The Love
Samat soinnut alkuun kuin Run James Runissa, heh! Transkendentaalista rytmibluesia, River Song tulee mieleen. Ja taas tuttu modulaatio! Naiskuoro veisaa kuin kirkossa (ei siis niikuin luterilaisissa kirkonmenoissa vaan enempi amerikantyylillä)).
Ram Raj
Lisää Maharishi-kamaa. Nyt mennää jo reilusti oudon puolelle, jos ei satu jakamaan Miken näkemyksiä hengen asioista.
10000 Years Ago
Lisää rytmikästä bluesia. Unleash The Loven sisarbiisi. Ekalla kuuntelukerralla en tykännyt yhtään, toisella ei niin paha.
Only One Earth
Puhuttu intro ( naisääni). Vahva naisedustus tässäkin biisissä. Maailmaa parannetaan melkoisen imelästi. Ei oikein uppoa meikään.
Make Love Not War
Nyt mennään hieman hard rockahtavasti. Taas naiskuoro. Yllättävän vähän koko levylle on miehisiä stemmoja sijoitettu. Ehkä Beach Boys-yhteys on aiheuttanut pieniä ennakko-odotuksia.
Kakkoslevyn biisit ovat uusintaversioita Boysien repertuaarista. Jos sanalla on sanottava, niin aika järkyttävän karseaa paskaa... Automike vonkuu tympeästi. Jos minulta olisi kysytty (miksi minulta kysytä, vaikka minulla olisi hyviä ideoita?), olisin suositellut esim. ihan perinteistä liveä. Olen kuullut hyviä epävirallisia live-tallenteita viime vuosilta. Mieluummin kuuntelisin hyväsoundisen liven kuin näitä nykyaikaistettuja paskaversioita.
Help Me Rhondan tekee vähän kiintoisammaksi se, että Mike laulaa Alin osuudet.
I Get Around on autotunetettu järkyttäväksi mutinaksi Miken osalta. Kuulostaa siltä kuin Mike laulaisi kuolinvuoteeltaan.
Warmth Of The Sunin laulaa Ambha Love. Turha versio, ketä kiinnostaa.
Brian's Back on ainakin osittain uusittu. Carl on edelleen mukana. Carlin äänen kuuleminen sykähdyttää, vaikka ikäähän tällä biisillä on 40 vuotta. Tästäkö tuo modulointivillitys sai alkunsa?
Kuka on AJR? Netistähän sekin selviäisi vaan kun ei kiinnosta. Miksi tämä häiskä saa laulaa Darlin'nin? Al sentään hommasi levylleen Neil Youngin.
John Cowsill laulaa komeasti Wild Honeyn, ihan kuin keikoillakin. Tämä ei ole paskaa.
WIBN:n laulaa Foskett. Livenä olisi perustellumpi. Foskett laulaa Carlin osuudet GV:llä. Livenä jne.
Miksi nämä on pitänyt levyttää studiossa? Taustat on tehty originaalien mukaan, laulettu hienosti (paitsi Miken autotunetus) mutta mihin näitä versioita tarvitaan?
Varsinainen soolotuotos ei siis ole huono, pahempaa on Lovelta kuultu männävuosina. Valitettavasti kakkoslevy ylittää ärsytyskynnyksen, yksittäiset kelpo suoritukset eivät tee sen olemassaoloa oikeutetuksi.
