Scott Totten ja John Cowsill lähtevät bändistä

 Heti iski armoton lopun aikojen fiilis. Bändistä lähtee kaksi parasta ja tärkeintä muusikkoa. Olen tyrmistynyt! Scott ilmoitti ensin ja John perässä. Scott kiittää muita orkan jäseniä, roudareita, valomiehiä yms. ja Mikea ja Miken rouvaa. Kuka puuttuu joukosta? Mike myös kiittelee facessaan ja hyviä jatkoja toivottelee. Toinen BB ei ole kommentoinut. Heti sitä tulee ajateltua kaikenlaista. 

Brian E siirtyy md:ksi. Hän on pätevä varmasti, mutta kuka tulee soolokitaraan? Rumpuihin on kait värvätty Jon Bolton. Kuka? Pikaisesti tsekattuna hän on coverbändirumpali, jolla on showmiehen/pellen elkeet. Hän näemmä soittaa niin korkealla jakkaralla, että näyttää kuin hän soittaisi seisaallaan. Miten hän aikoo soittaa Don’t Worry Babyn? Hassusti kapuloita heilutellen ja raivokkaasti fillaten? No, annetaan miehelle mahdollisuus, ehkä Ike laittaa hänet järjestykseen. 

Näin Scottin ja Johnin ekan kerran 2006 Helsingin jäähallissa. Farmer oli vielä tuolloin md ja Kowalski rummuissa. John oli pianisti, paitsi välillä hän ja Kowalski vaihtoivat paikkoja. Toisella kerralla näin heidät Vihtavuorella, jolloin Farmer ja Kowalski olivat jo lähteneet. Seuraavana vuonna Berliinissä juhlakiertuella he olivat ainoat muusikot Miken bändistä. Scott lauloi Betsyn ja oli md. Kova äijä kun ottaa huomioon Brianin muusikoiden tason. Ja vielä Lontoo ja Tukholma. 

Scottin ansiota on, ettei BB vajonnut surkeiden nostalgiabändien joukkoon. Ei nostalgia mihinkään siis poistunut, mutta surkeus pysyi poissa. Settilistaan päätyi Scottin kaudella harvoin, jos koskaan livenä vedettyjä biisejä. Iso menetys.

Luin kommentteja EHF:sta asiaan liittyen. Andrew Hickey on tehnyt paluun parin kommentoimaan parin vuoden jälkeen. Ilahduttava paluu, siinä on mies, joka osaa puhua asiaa mielenkiintoisesti, teräviä havaintoja tehden. Minulla on kaikki hänen BB-kirjansa, niitä on hyvä kaydä silmäilemässä kun haluaa muistella jonkun biisin olemusta.

The Beach Boys 1973 Release

 Tuommoinen livejulkaisu tupsahti Spotifyhin ilman ennakkovaroitusta keskiviikkona. En ehtinyt sitä tuoreeltaan kuunnella, joten otin sen torstaiaamuna työmatkakuunteluun. 

Help Me Rhondalla lähdettiin liikkeelle. Tai ei meinattu päästä liikkeelle. Sen jälkeen kun miehet on spiikattu lavalle, kestää tolkuttoman kauan ennen kuin päästään asiaan. Kitaroita pitää virittää ja ties mitä säätää. Sama touhu jatkuu ennen jokaista biisiä. HMR:n laulaa Carl tai Dennis, en ole varma. Toinen säkeistö ei muistu laulajan mieleen. 

Välillä laulujen miksaus ei ole kohdillaan, Do It Againin ekassa säkeistössä Mike ei kuulu kunnolla, kertsistä puuttuu ylästemma, sikäli kun sen joku edes laulaa. Torvikaan ei sitä korvaa.

Kotimatka alkaa Heroes & Villainsilla. Aika ok. Sitten Spotify pimenee, koko albuumi on poistettu. WTF!

No, luin paremmin tietävien kommentteja kotona. Se oli taas tekijänoikeusveivaus. Näin saatiin kyseinen konsertti tekijänoikeuksien jatkon piiriin. Nyt voidaan vetäytyä suunnittelemaan jatkoa eli palautetaanko keikka joskus kuultavaksi, julkaistaanko se jossain muodossa vai jätetäänkö kaappiin. 

Jos tuota ei enää julkisesti kuulla, niin ei minua kauheasti haittaa, ei se nyt niin hyvä ollut. Keikka soitettiin Hollywoodissa ja encoressa Brian ja Bruce kapuavat lavalle, näin luin jälkeenpäin. 

Voi olla, että vastaavia keikkoja tulee syksyn paketissa julki, mikäli sellainen julkaistaan. Minulla on fyysinen Sail On vieläkin hankkimatta. Ehkä minä en ole oikea fani.

Kesäkuussa on vieläkin BB-keikkakalenterissa parin viikon aukko. Sujahtaako siihen jokunen Euroopan keikka? Aika viime tippaan jää, jos niin on. Vaikea uskoa, että Mike haluaa pitää siinä kesäloman ja lähteä risteilemään, juurihan hän tuli cruiselta.

Doowop-luennolla

 Sattumoisin satuin vilkaisemaan HS:n minne mennä tänään palstaa puolitoista viikkoa sitten ja huomasin, että iltapäivällä The Relics esiintyy ja luennoi doowopista Töölön kirjastossa. Finnish Blues Society oli tapahtuman järjestäjä. Minulle tuli Blues News joskus -70-luvulla muutaman vuoden ajan. Hienoa, että FBS on edelleen voimissaan.

Neljä miestä istui salin toisella reunalla ja luennoi (siis yksi heistä) doowopin historiasta, tyylin perusteista yms. jutuista oikein kiinnostavasti ja sitten herrat lauloivat esimerkkibiisin. Kaikki tapahtui akustisesti, akustisen kitaran säestyksellä.

Yleisöa oli n. 80 henkeä, kaikki kuuntelivat keskittyneesti, kännisen ölinät eivät häirinneet kuten kapakkakeikoilla. Volume oli todella miellyttävä, ei tarvinnut tulppia. Tapahtuma-aikakin oli täydellinen eli tilaisuus alkoi kahdelta iltapäivällä. Muistuu mieleen Blue Catsien keikka vuosien takaa kun he aloittivat aamulla kahdelta. Silloin jaksoin puoli tuntia, nyt ei ollut moisia ongelmia. Tavallaan keikka oli kuulovaurioisen ikämiehen unelmatilaisuus. Musiikki oli loistavaa!

Doowop livenä on ollut minulle harvinaista herkkua. Edelliset kerrat olivat vuonna -81 (Jam Rock Band) ja -82 (The Boppers). Bopparit on tulossa kiertueelle Suomeen tässä kuussa. Huono päivä Helsingin keikalla ja loput jossain kaukana lännessä. 

Luennolla tuli Beach Boyskin mainituksi. Relics esitti Barbara Annen ja Come Go With Meen. Edellinen oli uskollisempi Regentsin versiolle (oliko se Regents?), jälkimmäinen oli hyvin samantapainen sovitus kuin Boyseilla.

The Relics on ainakin Malmitalolla esiintynyt, jos inhimillisiä keikkapaikkoja mainitaan. Siellä olisi mukava nähdä tätä kamaa. Boppersin keikka taitaa olla juuri siellä. Kapakkakeikat on minulle jo aika rasittavia tilaisuuksia. Rockabilly Christmas Paasitornissa piti jättää kesken kun korvat ei kestäneet ja salin soundi oli sysipaska. 

https://youtu.be/WKQFSLDzNyQ

https://youtu.be/shhdTJcTjr8