Joulu on taas, lähes. Mike Loven joululevyltä tuli jo maistiaisia, mutta perjantaina ilmestyi koko levy.
En mikään hillitön joulumusiikin ystävä ole, joten yritän puoliväkisin saada joulumoodin päälle lokakuussa.
Olen levyn muutaman kerran kuunnelut. Ei ole huono, ei. Siis joululevyksi. Uusia biisejä on onneksi mukana jokunen ja kaikki loputkaan eivät ole ihan kuluneimmasta päästä.
Kuusi ensimmäistä biisiä muodostavat levyn paremman puoliskon. Little St. Nick on sovitusta myöten kuten originaalikin. Loppuvuoden keikoilla biisi tulee kuulostamaan juuri tältä. Jäähallin keikalla 2006 tämä oli setissä ja olin tyytyväinen kun sain kuulla sen, kesäkeikoilla se ei ole ohjelmistossa.
Hanson yhteistyö toimii edelleen, Finally It's Chrismas kuuluu tuohon edellä mainittuun kuusikkoon.
Celestial Celebrationin kertsi on Sweets for My Sweetsistä lainattu, Jingle Bell Rockissa on hyödynnetty Cali Girlsin väliriffiä, Alonen on Chrismas Day alkaa Be My Baby-rumpukompilla. Vaikutteita on siis poimittu sieltä täältä, mutta ei minua haittaa, ihan ok.
Nimibiisi on toinen juttu. Sehän on Shortenin' Bread joulusanoilla ja kyllä on kamala! Ärsyttävä, typerä renkutus.
Viimeiset viisi biisiä on perhekaraokea, laulutaitoisen perheen sellaista, tosin. Perinnebiisejä veisataan hartaasti. Ensikuuntelulla en pitänyt yhtään, mutta olen alkanut tottua. Loven lapset pääsevät ääneen, vaikka minä kuuntelisin mieluummin itse isäntää.
Oh, Holy Night on liian vaativa biisi em. kokoonpanolle. Ei toimi.
Luultavasti Reason päätyy joulukuunneltavieni listalle, kerran pari kuunneltavaksi. Jos koko levy olisi ollut alkupään biisien kaltainen, suksee minun soittolistallani olisi ollut isompi.
