Katsaus 23

 Spotify lähetti taas vuosikatsauksen. Eniten kuuntelemani bändi oli The Beach Boys. Aika yllättävä tulos. No, okei, ei ollut yllättävä. Kuuntelin myös 702:ta muuta artistia. Osaa en tosin kuunnellut vaan koira kuunteli jotain koiranrauhoitusmusaa yksin ollessaan. Pitäisi kai kysyä hänen mielipidettään, jotta oliko hyvää kamaa.

Sail On Sailor-boxia tuli kuunneltua aika paljon ja jopa ostin muutama viikko sitten boxin Levyikkunasta kun sen sai hintaan 39,90€. Marraskuun alussa hinta oli Amazonillakin satasen kalliimpi, sitten kaikki joukolla pudottivat hintaa. Toivottavasti joku muukin osti. Tälle vuodelle ei tullut liveboxia tms. Olisiko ollut niin, että SoS:n myynti oli liian laimeaa? Ehkä Spotifyhyn ilmestyy päiväksi joku pläjäys, joka sitten poistuu odottamaan parempia aikoja. Onpahan tekijänoikeudet turvattu vuosiksi eteenpäin. Ostin muuten toisenkin SoSin eli Sounds Of Summerin uusia miksauksia sisältävän version. Se maksoi kympin. En ole vielä kuunnellut. Epäilen, etten huomaa kovin suuria eroja alkuperäisiin.

Sen sijaan huomasin selvän eron kun hankin The Cricketsin Chirping Crikets-levyn, jolla on mono -ja stereoversio sekä kolmantena versiona tekoälyn avittamana ilman taustakööriä versio. Se on kova! Oh Boy, Maybe Baby ja Looking for Someone to Love ovat erityisesti hyötyneet kuoron poistosta. Osa balladeista taas kuulostaa käsittelyn jälkeen demoilta (hyviltä sellaisilta). Rollercoaster Records on tehnyt kulttuuriteon. Beatlejen viimeinen biisi sai samantapaisen käsittelyn. Mitään ei lisätty, mutta poistettiin turhat äänet. Kohinalla ja taustakuorolla on tietysti hieman eroa. Buddy ja pojat olivat aikoinaan negatiivisesti yllättyneitä kun kuulivat Pettyn jälkilisäykset. Jerry Allison oli mukana uutuutta tekemässä, mutta hän ei ehtinyt kuulla lopullista levyä.

Boyseista on tubeen tehty paljonkin erilaisia tekoälyveivejä, osa on ihan kamalia, osassa on joku idea, mutta en minä halua kuulla kun BB:lta kuulostava tekoäly veisaa. Ei iske, ei.

BB uutiset on viime aikoina olleet vähäisiä, en ole oikein innostunut kommentoimaan. Myönnän, että keväinen miehistönvaihdos otti koville. Christian Love sanoi jossain haastattelussa, että Cowsill osasi olla välillä hankala ihminen ja Tottenille tuli ääniongelmia. Jaa. CL julkaisi kesällä levyn, joka on kohtuullisen tylsä. Pari kuuntelukertaa riitti minulle.

Youtubesta  kun olen uuden kokoonpanon edistymistä seurannut, niin sanottava, että syksyn puolella homma alkoi toimia. Settilistat ovat kuitenkin aika mielikuvituksettomia, Brian E ei ole ottanut kehiin mitään poikkeavaa, vaan samalla kaavalla mennään. Ei edes sitä hidasta CG introa, jonka perään Stamos on haikaillut. Olen Stamoksesta sanonut pahasti useinkin, mutta hän kirjoitti ystavästään Jeff Foskettista kauniisti, joten voin hieman perua pahoja puheitani. Silti toivon, että jos vielä joskus pääsen keikalle, niin Stamos olkoon jossain muualla.

Keikalle pääsystä ei ole mitään tietoa, Eurooppaa ei näy vielä keikkalistalla. Jos haluaisi jotain muuta kuin perussetin, pitäisi varmaan päästä RAH:iin.

Jeff Foskett

 Sain juuri tietää, että Jeff Foskett on kuollut. 

Ensimmäisen kerran näin Jeffin nimen Beach Boys Stompista, vuonna -87 luulisin. Lehdessä oli arvio tuon vuoden Wembley Arena keikasta. Jeff oli tuolloin ollut bändissä jo viisi vuotta, mutta eihän kasarilla Suomessa saanut tietää juuri mitään. The Timesin toimittaja omassa keikka-arviossaan luuli Jeffiä Brian Wilsoniksi, joten ei paremmissakaan piireissä välttämättä mitään tiedetty.

Ensimmäisen kerran näin Jeffin livenä 2004 Tukholmassa Smile-kiertueella. Voi mahoton, miten hän lauloi! Karvat nousivat käsissä pystyyn ja selkäpiissä kihelmöi. Tietysti koko Brianin bändi lauloi hienosti, mutta Jeffin ääni oli ylimaallinen, Brian Wilson-kanavointia parhaimmillaan. Ennen keikkaa arvelin, ettei kameraa kannata ottaa mukaan kun ei mene sisäänpääsytarkastus sitten läpi. No, järkkäreitä ei kamerat kiinnostaneet. Keikan jälkeen olisin saanut hyviä kuvia Brianista ja Jeffistä takaovella jos olisi kamera ollut. Kännykameraa en omistanut ja huonoja ne silloin olivatkin.

Toinen kerta oli Berliinissä 2012 50-vuotiskiertueella. Vaikka BB oli pääosassa, Jeffin panos kokonaisuuteen oli olennainen, niin loistavaa hänen laulunsa oli.

Kun Jeff palasi Boyseihin, en onnistunut näkemään sen ajan keikkoja. Vuoden -19 Albert Hall keikan aikaan hän oli jo sairastunut. Vaikka Ike on hyvä BB:n falsettihommissa, ei hän soundaa yhtä hyvälle kuin Jeff. 

Ei tästä ole kuin kuukauden verran kun katsoin tubesta pätkän, jossa Jeff oli mukana Anderssonin syöpäklinikan tukikonsertissa. Hän jopa lauloi pätkän Warmth of The Sunia syövän korventamalla äänellään. Ei hän näyttänyt kuitenkaan kuolevalta mieheltä.

Jeffiä ei unohdeta.

Kahuna Surfers: Kahuna Wave

 Jotain ihan muuta etsiskelin Spotifysta kun törmäsin Kahuna Surfersiin. Olen levyä sen verran jo kuunnellut, että se ansaitsee tulla arvioiduksi. Voi olla, että ruotsalaisen surfpunk-orkesterin arvio ihan ole tämän blogin ydinaluetta, mutta läheltä liippaa.

Levyllä on kymmenen biisiä, joissa lauletaan surffaamisesta, kesästä ja Havajista eli ihan tutulta vaikuttaa aihepiirin valinta. Ainoa ns. hidas biisi on The Non Surfer, jossa on hieman The Warmth of The Sun lainausta, ainakin plussasoinnun osalta. Muuten mennään aika reipasta tempoa. Pääasiallinen solisti on Andy Corona, kaksi biisiä laulaa kosketinsoittaja Chincilla Vanilla. Muilla heeboilla on myös artistinimet. Basisti Johnny Weekend hoitaa myös falsetit ja hyvin hoitaakin. Hänen taustalaulunsa erottuu selvästi, mutta muiden jää vähän liikaa taustalle. Viimeisessä viisussa, Goodbye Hawaiissa, on pieni acapellabreikki, jossa huomaa selvimmin, että onhan siellä taustalla muitakin laulajia. Ko. biisi on muuten levyn paras, vaikka hyviä on muutkin. Yhtään biisiä ei tee mieli jättää välistä, puoli tuntia vierähtää rattoisasti jalka vipattaen.

https://www.kahunasurfers.com/

John Bolton on nyt rummuttanut Miken bändissä pari kuukautta. Laulamaankin hän on päässyt. Ei hän laulajana ole Cowsillin veroinen, mutta ei ihan huonokaan. Oudolta vaan näyttää videot kun on eri mies rummuissa. Boysit esiintyi Hollywood Bowlissa ison orkesterin kanssa jokunen päivä sitten. Ihan olivat iskussa. Stamos oli taas heilumassa lavalla ja kun hän rumpaloi, niin Bolton heilutteli shakeria. Oliko Cowsillin kanssa erimielisyyttä rumpuhommista? Silminnäkijähavaintojen mukaan pientä ärsyyntymistä näkyi viime kesänä Hollannissa (EH-foorumilta luin). Bolton on jollain lailla Stamoksen löytö. Cowsill sanoi Facessa, että lähtö tuli kun suuntaa haluttiin uudistaa. En ole kyllä mitään muutosta huomannut biisilistassa, sovituksissa tms. 

Uusimmassa ESQ:ssa keskitytään The Beach Boys-levyyn. Haastateltavana on mm. tuottaja Steve Levine, jonka aiemmistakin haastatteluista olen kovasti tykännyt. Muisti pelaa ja mielenkiintoisia yksityiskohtia paljastuu. Minäkin innostuin pitkästä aikaa ko. levyn kuuntelemaan. On kyllä niin kasaria edelleen, mutta ei täysin paha.Hyviä biisejäkin on seassa, jos vain soundeista pääsee ylitse.

Seuraavassa ESQ:n numerossa jatketaan aiheesta ja haastateltavana on mm. Jeff Foskett. 

Scott Totten ja John Cowsill lähtevät bändistä

 Heti iski armoton lopun aikojen fiilis. Bändistä lähtee kaksi parasta ja tärkeintä muusikkoa. Olen tyrmistynyt! Scott ilmoitti ensin ja John perässä. Scott kiittää muita orkan jäseniä, roudareita, valomiehiä yms. ja Mikea ja Miken rouvaa. Kuka puuttuu joukosta? Mike myös kiittelee facessaan ja hyviä jatkoja toivottelee. Toinen BB ei ole kommentoinut. Heti sitä tulee ajateltua kaikenlaista. 

Brian E siirtyy md:ksi. Hän on pätevä varmasti, mutta kuka tulee soolokitaraan? Rumpuihin on kait värvätty Jon Bolton. Kuka? Pikaisesti tsekattuna hän on coverbändirumpali, jolla on showmiehen/pellen elkeet. Hän näemmä soittaa niin korkealla jakkaralla, että näyttää kuin hän soittaisi seisaallaan. Miten hän aikoo soittaa Don’t Worry Babyn? Hassusti kapuloita heilutellen ja raivokkaasti fillaten? No, annetaan miehelle mahdollisuus, ehkä Ike laittaa hänet järjestykseen. 

Näin Scottin ja Johnin ekan kerran 2006 Helsingin jäähallissa. Farmer oli vielä tuolloin md ja Kowalski rummuissa. John oli pianisti, paitsi välillä hän ja Kowalski vaihtoivat paikkoja. Toisella kerralla näin heidät Vihtavuorella, jolloin Farmer ja Kowalski olivat jo lähteneet. Seuraavana vuonna Berliinissä juhlakiertuella he olivat ainoat muusikot Miken bändistä. Scott lauloi Betsyn ja oli md. Kova äijä kun ottaa huomioon Brianin muusikoiden tason. Ja vielä Lontoo ja Tukholma. 

Scottin ansiota on, ettei BB vajonnut surkeiden nostalgiabändien joukkoon. Ei nostalgia mihinkään siis poistunut, mutta surkeus pysyi poissa. Settilistaan päätyi Scottin kaudella harvoin, jos koskaan livenä vedettyjä biisejä. Iso menetys.

Luin kommentteja EHF:sta asiaan liittyen. Andrew Hickey on tehnyt paluun parin kommentoimaan parin vuoden jälkeen. Ilahduttava paluu, siinä on mies, joka osaa puhua asiaa mielenkiintoisesti, teräviä havaintoja tehden. Minulla on kaikki hänen BB-kirjansa, niitä on hyvä kaydä silmäilemässä kun haluaa muistella jonkun biisin olemusta.

The Beach Boys 1973 Release

 Tuommoinen livejulkaisu tupsahti Spotifyhin ilman ennakkovaroitusta keskiviikkona. En ehtinyt sitä tuoreeltaan kuunnella, joten otin sen torstaiaamuna työmatkakuunteluun. 

Help Me Rhondalla lähdettiin liikkeelle. Tai ei meinattu päästä liikkeelle. Sen jälkeen kun miehet on spiikattu lavalle, kestää tolkuttoman kauan ennen kuin päästään asiaan. Kitaroita pitää virittää ja ties mitä säätää. Sama touhu jatkuu ennen jokaista biisiä. HMR:n laulaa Carl tai Dennis, en ole varma. Toinen säkeistö ei muistu laulajan mieleen. 

Välillä laulujen miksaus ei ole kohdillaan, Do It Againin ekassa säkeistössä Mike ei kuulu kunnolla, kertsistä puuttuu ylästemma, sikäli kun sen joku edes laulaa. Torvikaan ei sitä korvaa.

Kotimatka alkaa Heroes & Villainsilla. Aika ok. Sitten Spotify pimenee, koko albuumi on poistettu. WTF!

No, luin paremmin tietävien kommentteja kotona. Se oli taas tekijänoikeusveivaus. Näin saatiin kyseinen konsertti tekijänoikeuksien jatkon piiriin. Nyt voidaan vetäytyä suunnittelemaan jatkoa eli palautetaanko keikka joskus kuultavaksi, julkaistaanko se jossain muodossa vai jätetäänkö kaappiin. 

Jos tuota ei enää julkisesti kuulla, niin ei minua kauheasti haittaa, ei se nyt niin hyvä ollut. Keikka soitettiin Hollywoodissa ja encoressa Brian ja Bruce kapuavat lavalle, näin luin jälkeenpäin. 

Voi olla, että vastaavia keikkoja tulee syksyn paketissa julki, mikäli sellainen julkaistaan. Minulla on fyysinen Sail On vieläkin hankkimatta. Ehkä minä en ole oikea fani.

Kesäkuussa on vieläkin BB-keikkakalenterissa parin viikon aukko. Sujahtaako siihen jokunen Euroopan keikka? Aika viime tippaan jää, jos niin on. Vaikea uskoa, että Mike haluaa pitää siinä kesäloman ja lähteä risteilemään, juurihan hän tuli cruiselta.

Doowop-luennolla

 Sattumoisin satuin vilkaisemaan HS:n minne mennä tänään palstaa puolitoista viikkoa sitten ja huomasin, että iltapäivällä The Relics esiintyy ja luennoi doowopista Töölön kirjastossa. Finnish Blues Society oli tapahtuman järjestäjä. Minulle tuli Blues News joskus -70-luvulla muutaman vuoden ajan. Hienoa, että FBS on edelleen voimissaan.

Neljä miestä istui salin toisella reunalla ja luennoi (siis yksi heistä) doowopin historiasta, tyylin perusteista yms. jutuista oikein kiinnostavasti ja sitten herrat lauloivat esimerkkibiisin. Kaikki tapahtui akustisesti, akustisen kitaran säestyksellä.

Yleisöa oli n. 80 henkeä, kaikki kuuntelivat keskittyneesti, kännisen ölinät eivät häirinneet kuten kapakkakeikoilla. Volume oli todella miellyttävä, ei tarvinnut tulppia. Tapahtuma-aikakin oli täydellinen eli tilaisuus alkoi kahdelta iltapäivällä. Muistuu mieleen Blue Catsien keikka vuosien takaa kun he aloittivat aamulla kahdelta. Silloin jaksoin puoli tuntia, nyt ei ollut moisia ongelmia. Tavallaan keikka oli kuulovaurioisen ikämiehen unelmatilaisuus. Musiikki oli loistavaa!

Doowop livenä on ollut minulle harvinaista herkkua. Edelliset kerrat olivat vuonna -81 (Jam Rock Band) ja -82 (The Boppers). Bopparit on tulossa kiertueelle Suomeen tässä kuussa. Huono päivä Helsingin keikalla ja loput jossain kaukana lännessä. 

Luennolla tuli Beach Boyskin mainituksi. Relics esitti Barbara Annen ja Come Go With Meen. Edellinen oli uskollisempi Regentsin versiolle (oliko se Regents?), jälkimmäinen oli hyvin samantapainen sovitus kuin Boyseilla.

The Relics on ainakin Malmitalolla esiintynyt, jos inhimillisiä keikkapaikkoja mainitaan. Siellä olisi mukava nähdä tätä kamaa. Boppersin keikka taitaa olla juuri siellä. Kapakkakeikat on minulle jo aika rasittavia tilaisuuksia. Rockabilly Christmas Paasitornissa piti jättää kesken kun korvat ei kestäneet ja salin soundi oli sysipaska. 

https://youtu.be/WKQFSLDzNyQ

https://youtu.be/shhdTJcTjr8

The Beach Boys vs Värttinä

 Ei tässä nyt ole tarkoituksena sen ihmeenpää vastaikkainasettelua harrastaa, vähän vain vertailen. 

Viimen viikon alussa huomasin vahingossa kirjastokäynnillä, että Värttinä esiintyy paikkakunnalla. Jos Värttinä tulee 300 metrin päähän kotiovesta esiintymään, niin sinne on mentävä. Kyseessä oli muuten kuudes katsottu V-keikka. BB johtaa enää yhdellä keikalla. Värttinä kiertää 40-vuotisjuhlan merkeissä ja Oi Daita myös muisteltiin kun siitäkin on jo yli 30 vuotta. Lähes kaikki Dai biisit esitettiin, Sari Kaasinen oli mukana eli neljällä laulajalla vaihteeksi. Mikä biisi lie ollut kun S. Kaasinen selitti, että stemmassa pari nuottia hankaa toisiaan. Minusta tuntuu, että aika monessa muussakin Värttinän kappaleessa on melkoisesti hankausta ja särmää. BB kun laulaa, niin särmä loistaa poissaolollaan, stemmat on siistejä popjazz-pohjaisia juttuja. Myös tapa tuottaa ääntä on näillä orkestereilla hyvin erilainen. Istuin nelosrivin keskellä ja ainakin siihen laulajien äänet erottuivat hyvin toisistaan erillään, mutta kuitenkin toisiinsa liittyen. Kuulin melkein koko ajan, kuka lauloi mitäkin stemmaa. BB-keikoilla olen istunut kauempana ja miksaus on hoitanut äänimaiseman aika tavalla tasaisemmaksi. Carl erottui taustaltakin hyvin, mutta nykykokoonpanossa ei ole hänen vertaistaan laulajaa.

Spotifyssa on joku bootleglive vuodelta 1970, jossa äänen laatu on siedettävästä järkyttävään. Alkupuolella on muutama biisi, jossa Mike on miksattu vasempaan reunaan, Carl keskelle, Al oikeaan reunaan ja Bruce tosi hiljaisena Carli ja Alin väliin. Carl kun laulaa Sloopin alun ja kertsissä Al tulee mukaan, niin Alin stemma kuuluu niin erillisenä, että siitä voi ko. stemman opetella. Otan sen ohjelmistoon lähiaikoina. 

 Tämänvuotinen Beach Boys Cruise on saapunut mereltä takaisin satamaan. Youtube näytteiden perusteella varsinainen isäntä oli ok, mutta ne perskärpäset Mark Mcröh ja Stamos on minulle liikaa. En ymmärrä, miksi ne päästetään lavalla heilumaan. Christian Love pääsi esittämään oman biisinsä, jossa laulettiin kesästä kovin tutun kuuloisesti (sum sum summer). Mike täyttää huomenna 82. Jättääkö hän Boysien lutsaamisen perinnöksi pojalleen? Onkohan tuota kysymystä jollain foorumilla jo spekuloitu?

Rock And Roll To The Rescue

 Törmäsin Youtubessa otsikossa mainitun biisin livevetoon vuodelta -96, Farm Aidissa. En ollut aiemmin Rescueta kuullut keikkaversiona ja olin myönteisesti yllättynyt. Mike laulaa Brianin osuudet, ei sillä vimmalla millä Brian, mutta ihan kelvollisesti. Al raakkuu omat osuutensa kuin varis konsanaan, olikohan hänellä kurkku kipeänä? Carl on ainoa, joka on täysin sama studiossa ja livenä. Mike joutuu laulamaan Brianin osuuksien lisäksi omat Hey nowt. Sovitusta on hieman yksinkertaistettu, eikä Mike Kowalski ole rumpukonesoundinen.

Rescue ilmestyi sinkun lisäksi aikoinaan Made In USA-kokoelmalla eli oliko -86? Ja olihan se ep, jossa oli neljä tai jotain eri versiota biisistä. Yksi pidennetty ja diskotettu versio minulla on diginä, mutta kaikkia en ole onnistunut hankkimaan. Onko tätä millään cd:llä? Rescue ilmestyi California Dreamingin jälkeen ja listasijoitus oli 50:n huonomalla puolella, muistaakseni. Eivät pojat tainneet sitä montaa kertaa livenä soittaa. Seuraavaksi tuli Kokomo ja siitähän riemu repesi.

Minä olen aina Rescuesta tykännyt. Vaikka siinä on rumpukone, niin se ei vieläkään kuulosta törkeän kasarilta, ainakaan minun korvaani. Viime viikolla kuuntelin Rescueta sillä silmällä, että mitäs se sisältää. Olin ajatellut, että kolmen soinnun biisi mollisoinnulla täydennetynä, mutta en sen tarkemmin. Sävellys lienee lähinnä Terry Melcherin ja sanat Miken. En ole lukenut Miken sanoneen asiasta mitään. Biisi pitää siis sisällään ykkös-, nelos- ja viitossoinnun (ja kolmosen). Sointuja ei kuitenkaan ole järjestetty 12-tahtisen bluesin mukaan. Intro ja outro menee ykkösen ja viitosen vaihdellessa, säkeet ykkösen ja nelosen kanssa siten, että ennen kertsiä ilmaantuu viitonen ja siitä kertsiin nelonen-ykkönen pohjalta ja viitoseen lopetetaan kolmosmollin kautta. Jos joku toinen biisi on kierrättänyt soinnut tällä tavalla, niin minulta se on jäänyt pimentoon. Periaatteessa simppeli, mutta jotain jännään siinä on. Minäkin ensin kuuntelin, että siinä on kuutosmolli, just siinä kun mennään lopussa viitoseen. No, viitosen (Fis) kuutonenhan es-molli on, ilmanko oli tutun kulun kuuloinen. Simppeliä sointurakennetta parannellaan erilaisilla kitarariffeillä, yleisön äänillä yms. Ja Hey Now myös.
Toimii.

Kitaristia ei alkuun ilahduta sävelläji eli H. Tekee mieli laittaa capo ykkösväliin tai soittaa C-duurissa, mutta jotenkin se soundaa H:na paremmin. Olikohan H Brianille tuohon aikaan hyvä sävellaji? Ainakin 85-levyllä hänen oma I´m So Lonely menee myös H-duurissa (ja alku on muutenkin samanlainen rakenteeltaan).

Studioversiossa Brian kailottaa varsin reippaasti, ihan rockenrolläänellä. Hän on saanut pyyhkeitä tuon ajan laulusuorituksistaan. Shouty vocals, on sanottu. Rescuessa moinen toimii. Sanoitus on nuoren miehen kasvutarina ja kertomus rockin pelastavasta voimasta. Ei ehkä tuohon aikaan enää kovin omaperäistä, mutta onneksi se on englantia, niin minuun menee täydestä. Onhan tässä itsekin saanut  pelastavaa voimaa nauttia jo vuosikymmenien ajan!

https://youtu.be/APGMpmK398s

https://youtu.be/lfwxe0W9h2A

Laulaja numero 57

 Brian Wilson päätyi sijalle 57 kun Rolling Stone etsi 200 merkittävää (tai jotain) laulajaa. Ensimmäinen valkoinen laulaja on John Lennon sijalla 12. Ei listaa ainakaan mustia laulajia väheksymällä ole laadittu. 

Brianin perusteluissa mainitaan taitavat bändikaverit. Minun listallani olisivat ehdottomasti myös Carl, Mike ja Dennis. Alin ja Brucen voisin jättää pois, vaikka päteviä laulajia on molemmat. Carlin suoritukset God Only Knowsilla, Good Vibrationsilla ja I Can Hear Musicilla on sellaisia, ettei kukaan laula niitä paremmin. Toki Brian ansaitsee paikkansa listalla, en minä siitä valita. Buddy Holly on listalla 174 ja Leonard Cohen 103. Suurin osa listan artisteista on minulle täysin yhdentekeviä. Se ei heistä tietenkään tee vähemmän merkittäviä. Jos minun pitäisi laatia lista, niin hyvä jos 20 henkeä sille päätyisi. Kovin on suppeaksi mennyt.

Lieneekö painovirhe vai mikä iskenyt kun Brianin suosikkiharmonisoijaksi nimetään Four Seasons. Oikea bändi on Four Freshmen. Kai ne nyt sen RS:ssa tietävät? Ja Neljä Fuksia aloitti jo 50-luvulla, ei se ollut 60' vocal group, niin kuin RS väittää. Mitenkä paljon olisi ollut muiden artistien kohdalla faktantarkastajalle töitä? 

Joskus vuosia sitten tein Suomen kuvalehden kysymyspalstan pitäjälle oikaisun. Kysymykseen oli "oikea" vastaus, että Carlin lähdettyä sooloilemaan, hänen tilalleen palkattiin soundalike Adrian Baker. Jokainen Bakeria kuullut tietää, ettei hän kuulosta Carlilta. Baker palkattiin falsettitöihin ja Carlin osuuksia jaettiin muille, etenkin Brianille tuli lisää vastuuta, eikä hän oikein pärjännyt. Badmanin kirjaan vedottiin, mutta sehän on täynnä virheitä. En saanut puhelinkeskustelunkaan jälkeen näkemyksiäni läpi, mutta sain palkinnoksi yrityksestä kysymyskirjan. BB-kirjallisuudessa noista ajoista ei ole kovin paljon faktaa tarjolla, en voinut vedota kirjallisiin lähteisiin. Olisinko alunperin lukenut aiheesta BB Stompista tai vastaavasta fanilehdestä?

Ja muihin aiheisiin. Grammy tribuuttikonsertti on tulossa Boyseille helmikuun kahdeksas. Esiintyjälistasta tiedän Weezerin. Istuuko äijät katsomossa vai kutsutaanko heidät lavalle laulamaan Barbara Annea? Jos tämä on 60-vuotisjuhlan kohokohta niin pitäisikö masentua? Vai onko mitään väliä?

Luin äskettäin Alin ja Miken erilliset haastattelut, jossa he muistelivat Sail On Sailorin aikoja. Molemmat tuntuivat lukeneet aiheesta saman kirjan, niin yhteneväisiä olivat muistikuvat. Tai sitten he vain ovat hyvämuistisia kasikymppisiä. 

EH:ssa eräs kirjoittaja oli analysoinut eri aikojen BB-levyjä, sekä vinyylejä, että cd-levyjä. Sail On on hänen mukaansa äänenlaadultaan huono, kuten jo aiemmin fanipiireissä kohkattiin. Minä kun laitan Beach Boysin soimaan riittävän kovalla, niin tinnitus ei kuulu. Sillä mennään.