Vuoden 1965 syksyllä Capitol painosti Brian Wilsonia levyntekoon. Joulumarkkinoille piti saada myytävää. Brianilla oli kunnianhimoisia suunnitelmia uudeksi albumiksi, eikä tuo projekti valmistuisi jouluksi. Niinpä päätettiin mennä studioon akustisten kitaroiden kanssa lauleskelemaan vanhoja suosikkeja, uusia kiinnostavia biisejä ja sillai niinku.
Alkuperäisellä Partylla juhlijoiden äänet lisättiin jälkeenpäin, mutta tällä tuplalla on vain musiikkia ja keskustelunpätkiä. Jos tästä uutuudesta haluaa saada kuuntelukelvollisen kokonaisuuden, niin suosittelen tekemään soittolistan onnistuneimmista versioista. Samaa biisiä kokeillaan uudestaan ja uudestaan. En minä ainakaan pysty kuuntelemaan samalla istumalla neljää yritystä Hully Gullysta tai Alley Oopista, en edes Beatlesien biiseistä. Eli tämä levy on liian perusteellinen, fanin levyhyllyn koriste-esine.
Boysit eivät esitä muita omia biisejään kuin Little Deuce Coupe ja I Get Around. Jos omia biisejä olisi ollut koko levyllinen kunnolla esitettyinä, niin olisi saatu aikaiseksi unplugged-levy 20 vuotta ennen niiden muotiintuloa. Kuuntelisin sellaista levyä mielelläni ( ekassa blogitekstissäni lisää unplugged-asiaa).
Partylla parhaista vedoista vastaavat Dennis Wilson ja Al Jardine. Dennisin You've Got to Hide Your Love Away on hieno, parempi kuin se mökäämisellä pilattu versio, joka päätyi alkuperäiselle Partylle. Alin Dylan-coverit toimivat myös. Al Jardinehan on Beach Boysien folkmies.
Ehkä teen itsekin sen soittolistan Spotifyhin ja annan musiikille vielä mahdollisuuden. Levyä en ole vielä ostanut, mutta pakko kai se on kokoelmaan hankkia, huoh!
maanantai 18. tammikuuta 2016
tiistai 5. tammikuuta 2016
Covereista
Katselin tässä taannoin youtubesta kun joku Amerikan x-factor (kai?) esiintyjä hyppi tasajalkaa God Only Knowsin päällä ja teki siitä "omansa" kuten videota mainostettiin. Huh, se tyttö (tytöttelyä!) huusi biisin läpi perseensä pohjasta, intro ja väliosa oli poistettu ko. sovituksesta, varmaan outrokin (en kyennyt katsomaan/kuuntelemaan sinne saakka). Carl Wilson kääntyili levottomana haudassaan. Tai mistäs minä tiedän, vaikka hän olisi ollut innoissaan. Minä en ollut. GOK:ista oli poistettu kaikki nyanssit ja herkkyys ja korvattu ne huudolla ja siirappijousilla.
Joillain tribuuttilevyllä saman biisin runtelee tekotaiteelliseksi paskaksi Flaming Lips, mutta se tekele on niin säälittävä, etten ilkeä edes sen kummemmin sitä haukkua. Olkoon.
The Beach Boys on itse coveroinut paljonkin biisejä. Muistuupa mieleen BB:n keikka Helsingin Jäähallissa marraskuussa 2006. Tuolloin heillä oli tapana muistella nuoruuttaan esittämällä Doo-Oppia. Jäähallisssa kuultiin edelleen keikkasetissä oleva Why do fools fall in love, jonka soolon jälkeinen acapella-breikki otettiin vielä varmuuden vuoksi uudestaan, että varmasti kaikki huomasivat orkesterin laulukyvyt.
Toisena woppibiisinä oli Gene Chandlerin Duke of earl, jota kohtaan olen lukenut tosifanin ankaraa kritiikkiä. Ei kuulemma pitäisi kuulua BB:n repertuaariin kun eivät ole sitä edes levyttäneet. Minusta Jäähallin vetäisy oli aivan huikean hyvä. Keikan jälkeen varovasti kysyin kaveriltani Vesalta, mitä mieltä hän oli Dukesta. Yksi keikan kohokohta, kuului vastaus vanhalta doowop-fanilta. Jos covereita tehdään "omaksi", se on hoidettava esim. tuohon tyyliin.
Lisää cover-arvioita tulee lähiaikoina. Pitänee kirjoittaa jotain Partyn spesiaalituplacd-julkaisusta, siinähän covereita piisaa.
Joillain tribuuttilevyllä saman biisin runtelee tekotaiteelliseksi paskaksi Flaming Lips, mutta se tekele on niin säälittävä, etten ilkeä edes sen kummemmin sitä haukkua. Olkoon.
The Beach Boys on itse coveroinut paljonkin biisejä. Muistuupa mieleen BB:n keikka Helsingin Jäähallissa marraskuussa 2006. Tuolloin heillä oli tapana muistella nuoruuttaan esittämällä Doo-Oppia. Jäähallisssa kuultiin edelleen keikkasetissä oleva Why do fools fall in love, jonka soolon jälkeinen acapella-breikki otettiin vielä varmuuden vuoksi uudestaan, että varmasti kaikki huomasivat orkesterin laulukyvyt.
Toisena woppibiisinä oli Gene Chandlerin Duke of earl, jota kohtaan olen lukenut tosifanin ankaraa kritiikkiä. Ei kuulemma pitäisi kuulua BB:n repertuaariin kun eivät ole sitä edes levyttäneet. Minusta Jäähallin vetäisy oli aivan huikean hyvä. Keikan jälkeen varovasti kysyin kaveriltani Vesalta, mitä mieltä hän oli Dukesta. Yksi keikan kohokohta, kuului vastaus vanhalta doowop-fanilta. Jos covereita tehdään "omaksi", se on hoidettava esim. tuohon tyyliin.
Lisää cover-arvioita tulee lähiaikoina. Pitänee kirjoittaa jotain Partyn spesiaalituplacd-julkaisusta, siinähän covereita piisaa.
lauantai 2. tammikuuta 2016
Dennis ja Lemmy
Joulukuun 28. päivä 1983 Beach Boysien rumpali Dennis Wilson kuoli kuin suomalainen tosiäijä konsanaan: hukkui humalassa. Vuosien alamäki sai ikävän päätöksen.
Dennis on taas ajankohtainen. Hänestä ja Charlie Mansonista on tekeillä elokuva. Traileri löytyy täältä.
https://youtu.be/F5-FLq9Dw74
Denniksestä on paljon anekdootteja. Yksi suosikeistani on 70-luvun lopulta, jolloin Gary Griffin liittyi taustabändiin kosketinsoittajaksi. Tuolloin aloitusbiisinä oli California Girls. Hitaan intron jälkeen alkaa uruilla tit-ti tit-ti jne. Kun Griffin ekalla keikallaan aloitti urkuosuutensa, niin Dennis huusi rumpujensa takaa: " Too fast, you fuck!" Jotta tervetuloa bändiin.
Joulukuun 28. päivä 2015 kuoli Lemmy Kilmister videopelinsä ääreen kuin nörtti konsanaan. Ok ok, Lemmy oli kova jätkä, ei nörtti. Itsenäisyyspäivänä Lemmy näytti ja kuulosti vähän väsyneeltä, mutta ei hän kuolemaa tekevältä näyttänyt. Pidin keikasta kovasti.
Ilta -Sanomien toimittajan mielestä keikan parasta antia olivat Michael Monroen pistäytymiset lavalla. M.M tuli ensin lavalle huuliharppunsa kanssa, päästi parit epävireiset äänet ja sitten kävi lavan takana, neuvotteli Phil Cambellin kanssa ja sai lopulta erinäisten yritysten jälkeen vähän nuotilleen menevää ääntäkin aikaiseksi. Olisiko Michaelille sanottu väärä sävellaji ennen lavalle menoa? Lemmy jotain selitti biisin jälkeen, mutta siitä ei kyllä mitään selvää saanut. Minä ainakin olen yleensä keikkojen kohokohtina pitänyt jotain muuta kuin sähläämistä, mutta makuja on monia...
Ja encoressahan Michael hoiti homman ihan hyvin. Ratikassa matkalla kotiin kuului yhdeltä kanssamatkustajalta tylyä palautetta Michael Monroelle, ei olisi kuulemma tarvinnut Motörheadin keikalle tulla, Lemmyä siellä oltiin katsomassa, kun se vielä on hengissä. Suorastaan profeetallista.
Bomber
Dennis on taas ajankohtainen. Hänestä ja Charlie Mansonista on tekeillä elokuva. Traileri löytyy täältä.
https://youtu.be/F5-FLq9Dw74
Denniksestä on paljon anekdootteja. Yksi suosikeistani on 70-luvun lopulta, jolloin Gary Griffin liittyi taustabändiin kosketinsoittajaksi. Tuolloin aloitusbiisinä oli California Girls. Hitaan intron jälkeen alkaa uruilla tit-ti tit-ti jne. Kun Griffin ekalla keikallaan aloitti urkuosuutensa, niin Dennis huusi rumpujensa takaa: " Too fast, you fuck!" Jotta tervetuloa bändiin.
Joulukuun 28. päivä 2015 kuoli Lemmy Kilmister videopelinsä ääreen kuin nörtti konsanaan. Ok ok, Lemmy oli kova jätkä, ei nörtti. Itsenäisyyspäivänä Lemmy näytti ja kuulosti vähän väsyneeltä, mutta ei hän kuolemaa tekevältä näyttänyt. Pidin keikasta kovasti.
Ilta -Sanomien toimittajan mielestä keikan parasta antia olivat Michael Monroen pistäytymiset lavalla. M.M tuli ensin lavalle huuliharppunsa kanssa, päästi parit epävireiset äänet ja sitten kävi lavan takana, neuvotteli Phil Cambellin kanssa ja sai lopulta erinäisten yritysten jälkeen vähän nuotilleen menevää ääntäkin aikaiseksi. Olisiko Michaelille sanottu väärä sävellaji ennen lavalle menoa? Lemmy jotain selitti biisin jälkeen, mutta siitä ei kyllä mitään selvää saanut. Minä ainakin olen yleensä keikkojen kohokohtina pitänyt jotain muuta kuin sähläämistä, mutta makuja on monia...
Ja encoressahan Michael hoiti homman ihan hyvin. Ratikassa matkalla kotiin kuului yhdeltä kanssamatkustajalta tylyä palautetta Michael Monroelle, ei olisi kuulemma tarvinnut Motörheadin keikalle tulla, Lemmyä siellä oltiin katsomassa, kun se vielä on hengissä. Suorastaan profeetallista.
Bomber
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)