Katsoin dokkarin heti kun se ilmestyi. Viikon verran on ollut aikaa sulatella näkemäänsä. Alanko minä vanhemmiten pehmetä kun tästäkin tuotteesta tykkäsin kovasti? Voi olla. Kyllä minä tajuan ihan hyvin, ettei tässä esitetä kaikkea mahdollista ja asioita voisi katsoa jostain muustakin näkökulmasta, mutta minusta kokonaisuus on hyvä eli noin 8. Osa puhuvista päistä on vähän epäolennaisia, kuten Don Was. Ei hänellä ole enää uutta sanottavaa.
Kotifilmien pätkät on kiinnostavia, eikä minua häirinnyt sekään kun Carl oli yhdessä pätkässä "vasenkätinen". Forumilla joitakin tuntui häiritsevän kaikki mahdollinen, jopa ne asiat, joita filmissä ei edes ollut. Mike sai asiansa sanottua, mutta ei hän sanellut kaikkea. Al ja Bruce olivat myös hyvin esillä ja yllättäen myös Dave Marks. Brianin haastattelupätkät oli vanhoja. Carl ja Dennis olivat arkistopätkillä saatu hyvin tarinaan mukaan.
Kaikkia ikäviä asioita ei muisteltu. Murryn ikävät puolet esiteltiin aika selvästi, mutta myös se puoli, että Murryn ansiosta bändi pääsi esille ja levyttämään. Mike pääsi sanomaan krediittiensä ohittamisesta. Brianin huumeidenkäyttö oli esillä paljon. Dennisin ja Carlin kuolemat sivuutettiin. Ihan kuin TBB by TBB, dokkarissa jätettiin käsittelemättä suurin osa aikajanasta. C50 ohitettiin myös ja lopun kokoontuminen Paradise Covessa vaikutti vuosikymmenien jälkeiseltä reunionilta.
Ainoa moitteen sana liittyy tuohon loppukohtaukseen. Ukot veisasivat siellä kolme biisiä, mutta yhtää ei päätynyt dokkariin. Vain laseja kilistellään lyhyesti. Paha pettymys! Olin valmistautunut lauluihin tai edes yhteen tai edes pieneen pätkään. Jospa joskus tulisi bonusmateriaalia?
Dokumentin soundtrackille on päästetty viimeisen biisin vetämään joku Reiska Randon tai mikä lie. Kamala pökäle, en jaksanut loppuun kuunnella. Miksi, oi miksi? Muutenkaan levyllä ei ole mitään, jota minulla ei jo olisi. Voin minä sen Spotifysta kuunnella, jos siltä joskus tuntuu.
Mike ja Bruce olivat 11.5. Lontoossa Waterstonella jakamassa nimmareita TBB by TBB-kirjaan. Yritin vähän ehdotella kotona pientä Lontoon reissua, mutta en saanut vastakaikua. Mulla ei ole Brucen nimmaria.
Ei tullut Euroopan kiertuetta tälle kesällä. Stagecoachilla esiintyessään viime kuussa Miken ääni oli aika huonona, pahasti meni nuotin viereen pari ekaa biisiä ja sitten armahdin itseni ja lopetin kuuntelun.
Tämä teksti oli numero 100. Saa nähdä, vieläkö sanottavaa piisaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti