Katselin tässä taannoin youtubesta kun joku Amerikan x-factor (kai?) esiintyjä hyppi tasajalkaa God Only Knowsin päällä ja teki siitä "omansa" kuten videota mainostettiin. Huh, se tyttö (tytöttelyä!) huusi biisin läpi perseensä pohjasta, intro ja väliosa oli poistettu ko. sovituksesta, varmaan outrokin (en kyennyt katsomaan/kuuntelemaan sinne saakka). Carl Wilson kääntyili levottomana haudassaan. Tai mistäs minä tiedän, vaikka hän olisi ollut innoissaan. Minä en ollut. GOK:ista oli poistettu kaikki nyanssit ja herkkyys ja korvattu ne huudolla ja siirappijousilla.
Joillain tribuuttilevyllä saman biisin runtelee tekotaiteelliseksi paskaksi Flaming Lips, mutta se tekele on niin säälittävä, etten ilkeä edes sen kummemmin sitä haukkua. Olkoon.
The Beach Boys on itse coveroinut paljonkin biisejä. Muistuupa mieleen BB:n keikka Helsingin Jäähallissa marraskuussa 2006. Tuolloin heillä oli tapana muistella nuoruuttaan esittämällä Doo-Oppia. Jäähallisssa kuultiin edelleen keikkasetissä oleva Why do fools fall in love, jonka soolon jälkeinen acapella-breikki otettiin vielä varmuuden vuoksi uudestaan, että varmasti kaikki huomasivat orkesterin laulukyvyt.
Toisena woppibiisinä oli Gene Chandlerin Duke of earl, jota kohtaan olen lukenut tosifanin ankaraa kritiikkiä. Ei kuulemma pitäisi kuulua BB:n repertuaariin kun eivät ole sitä edes levyttäneet. Minusta Jäähallin vetäisy oli aivan huikean hyvä. Keikan jälkeen varovasti kysyin kaveriltani Vesalta, mitä mieltä hän oli Dukesta. Yksi keikan kohokohta, kuului vastaus vanhalta doowop-fanilta. Jos covereita tehdään "omaksi", se on hoidettava esim. tuohon tyyliin.
Lisää cover-arvioita tulee lähiaikoina. Pitänee kirjoittaa jotain Partyn spesiaalituplacd-julkaisusta, siinähän covereita piisaa.
Onhan noita vuosien varrella BB vetojen covereita reilu nivaska tullut kuunneltua. Varmasti useimmat/kaikki ovat hyvää tarkoittaneet, kun ovat lähteneet valitsemalleen tielle, mutta ei niistä yleensä mitään positiivista ole jälkipolville jäänyt – valitettavasti.
VastaaPoistaOmasta mielestäni onnistuneita tekeleitä ovat olleet: MOM 3 kokoelma cd:llä ollut Brian Setzerin rykäisy Little Deuce Coupesta (älkää ampuko viestin tuojaa, mutta väittäisin, että parempi kuin alkuperäinen).
David Lee Rothin California Girls (silloin ilmestynyt videokin oli hieno) ja vuoden 1976 Nazareth: Play´n`the Game albumille väännetty Wild Honey.
ps. itselleni ei kyllä mitään muistijälkeä jäänyt pään kovalevylle Duke of Earl kappaleesta (ja ihan varmasti olin hereillä koko konsertin ajan).
Setzer on maailman paras kitaristi... tai ainakin hiton hyvä. En ole tiennytkään hänen LDC-versiostaan. Täytyypä kuunnella. Samoin Nazarethin pläjäys on outo. Loud and Proud on muuten eka musiikillinen hankintani vuodelta 1974, muistaakseni.
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin aikoinani Rothin versiosta, varsinkin kun Carl oli taustoja laulamassa.
Tämä unohtui mainita: BS:n LDC versiossa hönkäilee taustalla myös BW.
VastaaPoistaTyrmäsin edellisessä sepusteessa lonkalta lähes kaikki BB coverit, mutta olin hiukkasen liian jyrkkä. Kun oikein mietin, niin kelpo virityksiä pompsahtelee mieleen ilman suurempaa puristusta 10-15, jos minua aktivoitaisiin kiduttamalla, niin varmasti tulisi vielä toinen mokoma lisää.
Omaan tajuntaan on jäänyt selkeimmin 60-luvun alun surf/hot rod -bändien viritykset BB kipaleista.