Olen nyt jonkin aikaa boxia kuunnellut ja on käynyt niin, että liveistä tein soittolistan Spotifyhyn ja kuuntelen lähinnä ko. soittolistaa. Suurin osa soittolistan biiseistä on Garnegie Hallin konsertista marraskuulta 1972. Beach Boys on todella iskussa! Settilista on sekoitus uutta ja vanhaa. Vanhoja soitetaan rokimmin, Dennis laulaa Rhondan (jollain bootlegilla on myös Carlin laulama Rhonda, muistaakseni samalta ajalta), jopa Student D on uskottava. Encoren Jumpin' Jack Flashissa Mike vetää Jagger-äänellä. Tuohon aikaan vanhojen biisien sovitukset eivät olleet uskollisia levyversioille. Nykyisin ei hirveästi tule yllätyksiä sillä saralla, korkeintaa laulajan vaihtuminen voi tapahtua.
Toinen ero -74 livejulkaisuun on Alin laulamat pätkät Don't Worry Babyssa. Aika hyvin hän suoriutuu Brianin osuuksista. Pidän myös tämän version rumpukompista enemmän kuin alkuperäisen version.
Live siis toimii. Carl and The Passions sen sijaan on minulle ollut aina vaikea levy. Olen pitänyt siihen etäisyyttä välillä vuosiakin ja sitten yrittänyt kuunnella avoimin mielin. Ei auta, en kertakaikkiaan pidä siitä. Marcella on ainoa biisi, jota pystyn kakistelematta kuuntelemaan. Blondien ja Rickyn biisit eivät kuulosta Beach Boyseilta ja ovat muutenkin kamalia virsiä. Livenä ne jotenkuten menevät, kun tietää, että kohta tulee hyviäkin biisejä. Erityisesti tuskaa tuottaa Leaving this town, joka on pitkä kuin junamatka Joensuusta Nurmekseen. Nyt menin jo Hollandin puolelle, eli tuska jatkuu osittain siinäkin. Holland on kuitenkin parempi kokonaisuus kuin Catp. No, We Got Love on ihan hyvä, ainoa B&R viisu, jota ilokseen kuuntelee.
Sail Onin ennen julkaisettomat biisit on aika vaisuja, lauluttomia demoja, keskinkertaisia viritelmiä, jotka on hyvästä syystä jätetty aikoinaan julkaisematta. Uudellen miksaukset on vähän erilaisia, mutta ei niillä voi ihmeitä tehdä.
Siis, live on priimaa, suurin osa muusta sellaista tavaraa, että 150€:n hinta saa kakistelemaan. Oheisläpyskä on ihan kiva, mutta 150e?
Kun nyt näytän joulumielellä olevan, niin sanottakoon, että 64-joululevyn b-puolen Dick Jacobsin sovittamat biisit ovat ihan täyttä paskaa, lukuunottamatta We 3 kingsiä. Muistan olleeni vuonna -89 jouluna töissä Lastenlinnassa ja istuin vaksinkopissa kuuntelemassa jotain Hectorin jouluohjelmaa, jossa hän laittoi soimaan Santa Claus Is Comingin ja keskeytti sen heti kohta sanoen sen olevan kelvoton tms. Olin samaa mieltä jo silloin ja ihmettelin, miksi H ei soittanut a-puolelta Little St. Nickia, Santa's Beardia tai Man With All The Toysia, jotka ovat huippuloistavia.
Elviksen Blue Christmas on aiwan täydellinen, mutta Brianin laulama tekele on säälittävä, laahaava pökäle, joka pitäisi deletoida lopullisesti kaikkialta. Mitä ihmettä Brian oikein ajatteli, kun päästi pojat laulamaan moisia kelvottomia, imeliä viihdejöötejä?
Näin olen julkituonut vuosia mieltäni painaneen joulutrauman. Tervehtymisprosessi alkakoon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti