lauantai 6. helmikuuta 2016

Mike Love tammikuun Record Collectorissa

Mike Love saa Record Collectorissa melkoisen puolustuspuheen  Iain Leeltä. Lee kehuu Loven sanoituksia, bassostemmoja, Kokomoa. Leen mukaan on täysin ymmärrettävää, että Love ei ensin ollut innostunut Pet Soundsista ja Smilestä, jotka eivät kuulostaneet riittävän kaupallisilta. Heroes and Villainskin sai vain vaatimattoman listasijoituksen eli 12. Siitä Lee ei sano mitään, että H&V on nykyisin BB-klassikko. Lauluhommat tuli Lovella kuitenkin tehtyä, joten kärpäsestä on tehty härkänen.

 Pet Sounds oli kaupallinen floppi ja Lee kysyy, että kuinkas monta kertaa on tullut Smile kuunneltua kun se nyt vihdoin on julkaistu. No, minäpä vastaan: aika monta kertaa. Smile boxin eka cd siis, vaikka olenkin Purple Chickin bootleginkin aika monta kertaa kuunnellut viimeisen  kymmenen vuoden aikana.

Lee nostaa Lovea vähättelemällä Brian ja Dennis Wilsonia, mistä en oikein pidä. Kai kehua voi ilman toisten mollaamista. Lee kuvaa Brian Wilsonin 1988 soololevyä " pettymykseksi", mutta ei perustele mitenkään väitettään. Dennis Wilson taas oli rasittava juoppoketku, johon Love suhtautui hyvin pitkämielisesti.

Lee ei mainitse mitään vuoden 2012 comeback-kiertueen loppukahinoista. Niissähän Mike Love sai kauhean kasan paskaa niskaan ihan syyttä suotta. Love muka erotti Brian Wilsonin, David Marksin ja Al Jardinen. Joo, niin varmaan. Selitän hieman..

Kun Carl Wilson kuoli 6.21998, alkoi Beach Boyseissa valtataistelu. Love ja Jardine eivät olleet tulleet enää vuosiin kunnolla toimeen ja Love halusi Jardinen ulos. Asia hoitui Brother Recordsin (The Beach Boysien bisnesyhtiö) hallituksen pöydässä. Love sai lisenssin Beach Boysin nimeen äänin 3-1, Jardine vastusti, Brian Wilson, Carl Wilsonin perikunta ja Love kannattivat. Jardine sai kenkää, Love jatkoi Bruce Johnsonin ja David Marksin kanssa (Bruce ja David eivät ole osakkaita firmassa).

Vuoden -12 kiertueelle oltiin sovittu tietty määrä keikkoja ja niitä lisättiin kun kysyntää ilmeni. Brianin managementistä ilmoitettiin Lovelle sitten jossain vaiheessa, ettei Brian tee enempää keikkoja, jolloin Love alkoi buukkaamaan omalle BB-versiolleen keikkoja syksyksi. Sitten Brian muutti mieltään, mutta perinnekokoonpano ei voinutkaan jatkaa Loven diilien vuoksi.

Kyse ei siis ollut Loven ilkeydestä vaan ihan sovitusta busineksesta. The Beach Boys teki viime vuonna 175 keikkaa. Mike Love on työn sankari, jos ei muuta. Lisenssisopimus määrittelee tarkasti millainen The Beach Boys-Show on oltava, Love ei voi tehdä mitä lystää. Nykyinen musiikillinen johtaja Scott Totten on hionut keikkailevan Beach Boysin varsin kovaan iskuun. Vaikka virallisia Boyseja on mukana siis vain Mike ja Bruce, niin kyllä orkesteri itseltään kuulostaa.




2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen tuo RC:n artikkeli. Osin täyttä asiaa, osin kiihkomielistä saarnaamista. En ota kantaa onko M.L. mulkku vai ei, mutta miehen työmoraalia ei voi kuin ihailla. Se, että on pitänyt BB:n keikkaiskussa ja tien päällä on kunnioitettavaa.
    T. Kohderyhmä

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan. Koko juttu olisi vakuuttavampi, jos Lee malttaisi olla liioittelematta tarkoitushakuisesti.

    VastaaPoista