tiistai 29. kesäkuuta 2021

Kriisilevy

 Suvi Ahola kirjoittaa HS:n jutussaan Joni Mitchellistä. Pääasiassa Ahola käsittelee Mitchellin Blue- albumia. Ahola käyttää lähteenään mm. David Yaffen Mitchell-elämäkertaa. Yaffe nimittää Blueta kriislevyksi ja mainitsee muitakin kriisilevyjä, kuten Brian Wilsonin mielenterveysongelmia heijastelevan Pet Soundsin… siis mitä vit… Olenko ollut BB-fani 40 vuotta ymmärtämättä, että Pet Sounds on KRIISILEVY!!! Ja vielä heijastelee Brian Wilsonin mielenterveysongelmia. Okei, Brianilla oli mielenterveysongelmia, mutta en kyllä nyt muista lukeneeni mistään, että mielenterveysongelmat olisivat jotenkin havaittavissa Pet Soundsilla. Brianilla oli kuitenkin homma tuolloin tiukasti hanskassa, lyriikat tulivat enimmäkseen Tony Asherilta, asiat sujuivat. Onko tässä sotkettu PS ja Smile? PS on toki loppua kohti surumielinen ja alussakin jokseenkin kaihoisa, mutta ei se mikään kriisilevy ole. BB kun on keikoilla laittanut Wouldn’t It Be Nicen liikkeelle, niin ei ole minulle tulleet kriisit mieleen. 

 Vaan mikäs minä olen mitään sanomaan, Aholan jutusta selviää myös, että Mitchellin River on maailman puolivirallinen populaari joululaulu, josta on tehty yli 500 versiota. Ehkä minä en vaan ole jouluihminen kun en ole kyseitä biisiä kuullut, enkä edes ole ollut tietoinen koko biisistä. Joulun aikaan jouluisia lauluja on tietysti paljon liikkeellä, ei niitä kaikki voi tietää. Tunnistan vain viralliset joululaulut, kai? Yritin sivistää itseäni spotifysta, mutta eihän se kesämökin yhteyksillä suostunut toimimaan. 


Pieni kriisi on tosiaan meneillään: Fleel Flowsin julkaisua on siirretty kuukaudella eteenpäin sen kummemmin selittelemättä. Rahat olen jo Saksan Amazonille antanut. Alle satasen posteineen. 

En nyt jaksa kiihtyä, ilmestyy kun ilmestyy. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti