sunnuntai 29. toukokuuta 2022

Kolme viikkoa Tukholmaan

 Onko tässä tullut oltua niin odottavan jännityksen vallassa, ettei tekstiä ole syntynyt? Voi olla tai sitten on muita syitä. Vielä kolme viikkoa olisi kärvisteltävä ja onnen päivä koittaa. Jos BB:n näkeminen on kivaa, niin huoliakin on. Lämppäriksi on palkattu UB40. Voi jee... Hyvissä ajoin hyvälle paikalle saapuminen aiheuttaa kitumisen paskaa kuunnellessa. Vai lähtevätkö eturivin kuuntelijat UB:n jälkeen vessaan ja tilaa vapautuu? Pori Jazzissa ainakin Wilcon kuuntelijat poistuivat ystävällisesti muualle, jättäen mukavasti sijoittumisaikaa ja-paikkoja meille Brian Wilsonin ystäville. 

BB vaikutttaa saaneen keikkakuntonsa takaisin. Risteilyltä Youtubeen päätyneet videot todistavat, että homma toimii. Lievästi harmittaa, ettei tullut ostetuksi lippuja RAH:iin Lontooseen. Siellä vetävät kuitenkin mielenkiintoisemman keikan kuin ulkona Tukholmassa. 

Sounds of Summer julkaistaan uudelleen miksattuna ja pidennettynä versiona kesäkuussa. Esimakua on tullut GV:n ja nyt muutama päivä sitten Shut Downin muodossa. Kyseessä on uudet stereomiksaukset. Tuosta jälkimmäisetä en tiedä, mutta ainakin GV on stereoraita yhdistettynä mono lauluraitaan kun laulua ei ole stereona olemassa. Shut Down vaikuttaa saaneet lisäpotkua, mutta GV kuulostaa siltä miltä aina ennenkin. Tai minä en erota mitään olennaista muutosta.

Nyt testataan hurahtamisen astetta: hankkiiko tosifani jälleen kerran samat biisit, jotka jo löytyvät levyhyllystä? Uudelleenmiksatut, joo, mutta silti? Eihän levy maksa kuin 30€! Aina sen verran voi investoida! Argh!

Syksyllä ilmestyy uusi tekijäoikeuspidennyspaketti eli Carl And The Passions/Holland. En muuten tiedä, tuleeko se cd:nä vai diginä vain. Seuraavana syksynä vuorossa on liveä. Endless Harmonyssä molemmista on jo sivutolkulla mielipiteitä ja ties mitä spekulointia. Välillä tuntuu, että pilkkua viilataan aika tavalla. Pois se minusta! Minähän aina kirjoitan yleispätevän (köh) asiallisesti.

Viilataanpa vähän pilkkua. Miksi Joe Thomas päästettiin turmelemaan vuoden -12 live karsealla autotunetuksella? Ihan kuin BB ei osaisi laulaa! Japanissa nauhoitettu keikka tuolta kiertueelta löytyy Youtubesta ja pojat laulavat niin hyvin kuin vain voi. Bändi on hirmu vedossa, aivan täydellistä. Miksaus on kaikin puoli parempi kuin Thomasin, eikä autotunesta ole tietoakaan. Liekö studiossa jälkikäsitelty mitenkään? 

https://youtu.be/cy-VRzebLqo

Tuossa on näytettä muutamasta biisistä. Tälle tai ensi vuodelle ei loppujen lopuksi taida tulla kovin kummaisia 60-vuotis juhlia. Al puhuu kaikenlaista edelleen, mutta muuttuuko puheet joksikin konkreettiseksi? Eipä ole suuria odotuksia.




2 kommenttia:

  1. Entäpä jos Tukholmaan roudataan Stamos tai McGrath? Voisiko meitä kohdata sellainen onni? Lievittäisikö se mukavasti UB40 aiheuttamaa tuskaa?

    Sounds of Summer. Voi, voi, eikö mitään muuta ole keksitty?
    Shut Downia veivattuani muutaman päivän en näe asiaa enää voi, voi -näkökulmasta. Brianin bassolinjasto on tuotu selkeästi enemmän esille ja muutenkin kaikki kuulostaa aiempiin tekeleisiin verrattuna aivan huikean jämäkältä.
    Good Vibrationsin osalta kompaan 89konden näkemystä vai jäävätkö muutokset tinnitukseni alle?
    Ensimmäisen cd:n 30 kipaletta on Dolby Atmos monikanavaääniformaatissa (miksi ei kaikki?), ehkä erot kuuluisivat silloin paremmin? Ainut ongelma on se, että eipä ole kämppä täynnä kajareita optimaalisesti sijoitettuna. On vain kaksi kaiutinta, joten jää Atmosit kokematta.
    Tämä hurahtanut tosifani hankkii jälleen kerran samat biisit uudestaan. Toisaalta, olenko kuitenkaan tosifani vai pelkkä näpertelijä? Tosifani ostaisi 3xcd version ja sen päälle vielä vinyylilootan kuudella levyllä ja kahdella hienolla kirjalla terästettynä, 200 euron hintaan.

    Capitol/Universal Musicin tiedotteesta 28.04. ymmärsin, että CATP–ST/H ilmestyisi myös fyysisesti, ei pelkästään diginä. Ali kertoili jossakin mediassa, että lodjun nimi on: Sail On Sailor.

    VastaaPoista
  2. Eipäs nyt pelotella McMitättömyyksillä. UB40 kestetään myös.
    Mulla on 3.1 kotiteatterikaiuttimet. Jospa niistä irtoaisi lisää yksityiskohtia.
    Varmaan minäkin SoS:n hankin. Se mukana voi mennä Tukholmaan ja pyytää nimmarit kanteen. Vaan ei taida olla pojat nimmareita jakamassa.
    Jos heillä on myyntikioski mukana, niin levyjä saattaisi olla sieltä saatavana. T-paitoja ainakin on. Lontoossa tarkastelin valikoimaa, mutta hillitsin itseni. Kuinka käy tällä kertaa? Vaatekaapissani ei ole kuin 11 Beach Boys-paitaa, yksi mahtuisi vielä.

    VastaaPoista